Mensan testiin luottaminen johtaa pahimmallaan pelkän potentiaalin palvontaan

Helsingin Sanomat julkaisi 24.10 jutun Tuuli Huminasta ja hänen älykkyydestään. Jutu herätti varsin runsaasti keskustelua älykkyydestä ja Mensan tavasta mitata sitä. Jotta en antaisi itsestäni kuvaa täysin vähä-älyisenä, Mensaan pyrkineenä, mutta pääsyssä epäonnistuneena tyyppinä, on pakko sanoa ensin jotain myönteistä kyseisestä jutusta. Kyllä, tasoryhmiä tarvitaan ja suomalaisessa peruskoulussa esiintyvä tasapäistäminen on ongelma. Näihin asioihin en tässä kirjoituksessa kuitenkaan keskity. Niistä olisi ylipäätään helpompi keskustella irrallaan Mensan ”asiantuntemuksesta”.

Jos Mensan testeillä mitattava älykkyys on todella pituuteen verrattava, syntymälahjana saatu ominaisuus, miksi sitten testeissä voi kehittyä harjoittelemalla? Mensa-älykkyys myös korreloi voimakkaasti koulutuksen kanssa ja etenkin länsimaalaiset pärjäävät testissä erityisen hyvin. Tästähän pitäisi voida päätellä, että  länsimaalaiset (ja valkoinen rotu) ovat älykkäämpiä kuin vaikkapa afrikkalaiset, ja että syy olisi jollain tapaa geeneissä. Näin mm. emeritusprofessori Tatu Vanhanen uskookin. Hänen väitteensä eivät kuitenkaan ole saaneet tukea tiedeyhteisöstä mm. juuri siksi, ettei Mensan mittaamaa älyä pidetä kulttuureista riippumattomana testinä jonka tekemistä ei voisi harjoitella.

En toki lähde kiistämään sitä, etteikö Mensan testi mittaisi jotain. Kyllä se mittaa – jonkinlaista loogista päättelykykyä. Ongelma kuitenkin on, että tuota sitten kutsutaan älyksi joka taas on sana johon liittyy hyvin monenlaisia konnotaatioita. Esimerkiksi jutun kommentoijat yhdistivät älyn mm. hyvään argumentointikykyyn, kielitaitaitoon ja tietysti elämässä pärjäämiseen. Tällä logiikalla kaikkien Mensan testin läpäisseiden pitäisi olla hyviä väittelijöitä, lahjakkaita kielissä ja tietysti vielä jonkinlaisia menestyjiä. Sellaisia tietysti heissä varmasti on, sitä on turha kiistää. Hyväksi väittelijäksi ei kuitenkaan tule pelkällä älyllä, vaan se vaatii kiinnostusta väittelyyn ja harjoittelua.

Tästä päästäänkin artikkelin ydinongelmaan: pahimmillaan Mensa ja siihen kuuluminen johtaa potentiaalin palvontaan, jossa ylistetään vain valmiuksia johonkin. Tällä logiikalla pitäisi esimerkiksi tehdä testi joka testaa musikaalisuutta ja testistä huippupisteet saaneita palvottaisiin huippulahjakkaina muusikkoina. Samaan aikaan pitkän muusikon uran tehneet jätettäisiin sivuun, koska potentiaali on tärkeintä – ei se kuinka paljon tekee ja mitä tekee. Tällainen asenne tuskin on hyväksi monelle lahjakkaalle lapsellekaan, olipa hänen lahjakkuutensa sitten Mensan ”älyä” tai jotain aivan muuta. Tietenkin tulee voida sanoa ääneen, että joku on lahjakas jossain, mutta sen korostaminen voi johtaa siihen että lapsi kuvittelee pelkän potentiaalin riittävän. Ei se riitä. Ei pelkällä Mensa-älyllä pyöräytetä tasokasta väitöskirjaa, tehdä tutkimusta tai muusikon uraa.

Mensa on onnistunut tekemään itsestään jonkinlaisia älykkyyden asiantuntijan jonka auktoriteettia moni toimittajakaan ei osaa kyseenalaistaa. Helpottaahan se toki jutun kirjoittamista jos älykkyydestä voi tehdä jutun haastattelemalla vain yhtä henkilöä. Mainitaan sivumennen, että Mensan testejä on arvosteltu, niin sehän riittää. Ja kun ilmaistaan huoli älykkäistä lapsista ja heidän pärjäämisestään koulussa ja muualla, ollaan tietysti oikealla asialla. Ollaanko? Käytännössä näin rakennetaan melko fatalistista maailmankuvaa, jossa potentiaalilla on kaikkein suurin painoarvo eikä ahkeruudella ja pitkäjänteisellä työskentelyllä. Siinäpähän sitten arvostellaan Suomesta käsin Intiassa hindulaisuuden parissa vaikuttanutta kastilaitosta. Joku voisi sanoa tekopyhäksi, mutta minä sanon: varsin inhimillistä ja ennen kaikkea älytöntä.

OssiOjutkangas
Sitoutumaton Ulkomaat

Minua kiinnostavat todellisuus, ihminen ja kahden edellisen välinen suhde sekä siihen liittyvä vallankäyttö. Sydämeni lämpenee sekä karkealle undergroundille, että eurooppalaisen sivistykselle. Máster en arte contemporaneo, Universidade de Vigo. Olen allerginen jyrkille dikotomioille. Vitsaillen voi puhua vakavasti ja fiktiolla voi kuvailla todellisuutta. Ei on lempiadjektiivini. Simpel-koira on paras zen-mestari, Chuck Norris tulee hyvänä kakkosena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu