Ossi Ojutkangas — sodassa kaikkia vastaan "En yritä loukata ketään erityisesti, vaan tasapuolisesti kaikkia." - Kalervo Palsa

Älyrannekkeet eivät meitä pelasta

  • Zen-mestari Simpel hyväksyy joutsenten olemassaolon.
    Zen-mestari Simpel hyväksyy joutsenten olemassaolon.

Petteri Järvinen kirjoitti 3.7.2014 Helsingin Sanomissa arkisen hyötyliikunnan puolesta, samalla kehuen ostamaansa Samsungin Gear Fit-ranneketta. Se on ensimmäisia niin sanottuja ”älyrannekkeita” joilla kännykkävalmistajat ovat keksineet alkaa rahastamaan. Periaatteena on, että rannekelloa muistuttavasta pikku laitteesta voi tarkistella vaikkapa askeliensa lukumäärän ja ehkäpä muutakin terveyteen liittyvää tietoa. Tietysti sillä voi myös lukea sähköpostin, vilkaista Facebookia ja Twitteriä, mutta piskuisen näytön takia se on aika epäkäytännöllistä. Tästä syystä ihmettelin jo Järvisen kirjoituksen alussa, tarvitaanko tällaisia leluja todella niin paljon kuin niitä markkinoivat haluavat meidän uskovan?

Liikunnan ja terveyden suhteen Järvinen on varmastikin täysin oikeilla jäljillä. Itsekin teen paljon työtä istuen, joten minunkin on pidettävä huoli siitä että liikun tarpeeksi. Järvinen myös toteaa, ettei liikunnan tarvitse olla rehkimistä kuntosalilla tai harjoittelua maratonia varten. Kuten Imagen päätoimittaja Heikki Valkama pääkirjoituksessaan maalailee, suorituskeskeinen ”itsensä kehittäminen” on yksi aikaamme leimaavista ilmiöistä. Sillä on myönteisiä puolia, mutta myös kielteisiä. Jatkuva itsensä tarkkailu, tiedon keräily ja sen analysoiminen vaikuttaa toisinaan melko itsekeskeiseltä. Ihmisyksilöstä ja tämän suorituksista on tullut universumin keskipiste jonka ympäri kaikki maailman auringot pyörivät. Kadulla kävelevä, samalla kännykästään askelmittaridataa lukeva jättää helposti huomaamatta millaiseksi maailma ympärillä muuttuu. Monille päättäjille toki sopii hyvin, että ihmiset vaativat koko ajan enemmän itseltään ja pitävät yllä terveyttään jotta olisivat mahdollisimman tehokkaita työntekijöitä. Onpa yllätys, että olosuhteet eivät tällöin välttämättä parane. Pikemminkin päinvastoin.

Järvisen kirjoituksen varsinainen tavoite on kuitenkin hyvä: jonkin on muistutettava ihmistä siitä, että nyt liikkeelle ja sassiin! Ranneke tekee toki niin, mutta niin tekee myös tuhansia vuosia sitten kesyyntynyt koira. Se on minun paras muistuttaja siitä, että välillä on lähdettävä ulos. 2010-luvun teknologiaa palvovassa maailmassa koira on toki aika epätrendikäs avustaja. Puuttuuhan siitä monia tärkeitä ”lisätoimintojakin”, joista Järvinen mainitsee mainokset, jotka hyödyntävät yksilöstä kerättyjä mittaustietoja. Onhan tämä tosiaan vakava puute, että Simpel-koiraa lenkittämällä en saa tietää mitä lääkkeitä minä tarvitsen tai tulen tarvitsemaan. Voihan ryökäle, kuolen varmaan jo huomenna. On myös perin hamillista, että pelkkää hyvää hyvyyttään ihmisille lääkkeitä myyvät lääkeyhtiöt eivät saa minusta mittaustietoja.

Koiran kiistattomista puutteista huolimatta se voittaa kaikki maailman rannekkeet 100-0. Koiralla nimittäin on sellainen ”lisätoiminto” joka niistä puuttuu: kyky saada ajatukset pois omasta itsestä. Koirasta — toisesta elävästä olennosta — huolehtiminen vähentää itsekeskeisyyttä. Kun saan koirani tyytyväiseksi tarjoamalla tälle suojan, ruokaa, liikuntaa ja huomiota, koiran onnellisuus itsessään säteilee minuunkin. Tällä on todettu olevan myös fyysisiä vaikutuksia, esimerkiksi koiran silittämisen on todettu laskevan verenpainetta ilman, että samanaikaisesti olisi käytetty lääkkeitä. Tärkeintä ja parasta koirassa on kuitenkin sen tuoma henkinen hyvinvointi. Se on vähintään yhtä tärkeä asia kuin fyysinen hyvinvointi. Sitä nämä teknolelut eivät tuo.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Aslak Koivuila
Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Terveyskatastrofilta, kuolemalta. Kirjoituksen alussa on linkki Petteri Järvisen kirjoitukseen jonka otsikko on: Istuminen tappaa, mutta ranneke pelastaa. Tässäkin vielä linkki Järvisen kirjoitukseen: http://www.hs.fi/tiede/Istuminen+tappaa+mutta+rann...

Veikko Penttinen

Ilmeisesti osa ihmisitä on parantumattomia teknofriikkejä, niin kuin osa on romantikkoja, lukutoukkia, besserwissereitä ja sen semmoisia. Jos härpäkkeet saavat heidät ulos, ylös ja lenkille, niin se heille suotkoon.

Itse onneksi kuulun itseohjautuviin, mutta syntymälaiskoihin. Niinpä ymmärsin vasta yli kuuskymppisenä liikunnan ja ravinnon koko tärkeyden.

Nimittäin yli kuuskymppisenä on vaara ukkoontua, jos ei ota vaaria niskasta kiinni. Olen nyt kymmenkunta vuotta osallistunut eilaisiin viivytystaistelutekniikoihin, kuten salilla käynti, golf, iso koira, vuorilla vaeltelu, jooga ja hyötyliikkunnat päälle.

Ruokapuoli on tietysti taistelustrategian toinen tärkeä lohko. Hankin sapuskani suurelta osin luomutoreilta ja Iherbiltä. Marketeistakin löytyy jotain.

On noista se hyöty ollut, ettei terveyskeskuksia ole tarvinnut rasittaa, eikä bigfarmagaan saa mitään.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Teknologia on väline. Ihmisen on myös jostain revittävä kaikki se sisältö jota teknologian avulla käytetään, olkoon se sitten viihdettä, toisten ihmisten kanssa kommunikointia tai sitten vaikkapa juuri terveysdatan selaamista. Mitään vikaa noissa ei sinänsä ole, mutta ne eivät ole yhtään enempää kuin eri tyyppistä tietoa jonka keskiössä on ihminen tavalla tai toisella. Uskon, että pidemmän päälle tuossa tiedossa kylpeminen alkaa ahdistamaan ihmistä tavalla tai toisella. Vähän kuin puhuisi itsekseen jossain erittäin kaikuvassa kopissa, jolloin vähitellen seinistä takaisin kaikuva oma ääni alkaa vähitellen ahdistamaan. Peiliin on hyvä joskus katsoa, mutta epäilen onko hyväksi jäädä itseään peilistä tuijottelemaan, siitä tehden yhden elämän keskeisimmistä asioista. Tuohon suhtaudun varauksellisesti, eikä "coolin" teknologian käyttäminen siihen tee siitä yhtään sen hienompaa ja mahtavampaa.

Mistään kategorisesta teknologiavastaisuudesta tässä ei ole kyse. Kirjoitanhan tätäkin tietokoneella ja joudun muutenkin käyttämään työssäni tietokonetta päivittäin. Mutta juuri tuosta syystä haluaisin vähän väliä päästä pois tietoteknisten laitteiden parista, suuntautumaan enemmän ulospäin, katselemaan ja havainnoimaan ympäröivää maailmaa. Ajatuksetkin saavat eri tavalla tilaa kun kävelee koiran kanssa ulkona raittiissa ilmassa. Monet hyvät ideat tulee keksittyä juurikin ulkona kävellessä, silloin kuin ei tee varsinaisesti mitään. Ja juurikin tekemättömyys on tietyllä tapaa nykyisin suositun suorittamisen vastakohta. Paradoksaalista on, että tekemättömyyden olen havainnut tuottavan usein parempia hedelmiä kuin suorittamisen. Tämä on tietysti asia, jota tekniikkaa ihmisille myyvät eivät halua kertoa. Ehkäpä siksi, että yleensä tekniikka palvelee tekemistä - ei tekemättömyyttä, hetkessä elämistä ja pysähtymistä.

Veikko Penttinen

Minä kutsun lajitovereitteni tekemisiä hyvin usein suoritevammaisuudeksi. Puuhastelu olisi paljon mukavampaa ja silläkin saa jo aikaiseksi sitä sun tätä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Mikään määrä liikuntaa ja teknologiaa ei riitä poistamaan sitä tosiasiaa, että olemme fyysinen pohjanoteeraus ihmiskunnan historiassa ja jos jatkamme tätä tahtia, rappeudumme lopullisesti avuttomuuden tilaan, josta on vaikea liikkua enää mihinkään. Teknologia saattaa itse asiassa haurastuttaa meitä lisää - sen jälkeen kun lenkkarit tulivat markkinoille, nuorten ihmisten jalan rasitusmurtumien määrä on lisääntynyt - luut eivät kovetu tuetuissa kengissä. On siis osattava luopua turhista välineistä, varsinkin sellaisista, jotka tietävät puolestamme milloin riittää.

Minä olen ollut kova liikkumaan aina. Pidän harvoista asioista niin paljon kuin ruumiillisesta työstä. En ole koskaan tarvinnut suurta motivaatiota, sillä se on addiktiivista. Mielenkiintoni liikkumista kohtaa lopahtaa vasta siinä kohtaa kun löydän jonkin muun addiktion.

Näköjään se jossain määrin ja jollain tavalla myös periytyy. Kolmivuotias poikani oppi tällä viikolla ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Parivuotias tytär tulee hämmästyttävää vauhtia perässä. Olen päättänyt, että koska tämä ympäristö tekee kaikkea muuta paitsi ajaa tavoittelemaan fyysisiä rajojaan, se tulee olemaan tärkein päämääräni vanhempana. Voisi sitä kai ajatella niinkin, ettei tämä henkisiäkään rajoja koettele, mutta se on toissijaista.

Kaikki henkinen on pohjimmiltaan fyysistä.

Toimituksen poiminnat