Ossi Ojutkangas — sodassa kaikkia vastaan "En yritä loukata ketään erityisesti, vaan tasapuolisesti kaikkia." - Kalervo Palsa

Kannatan epäkorrektia eurooppalaista monikulttuuria

Rasismi puhuttaa suomalaisia. Syyt siihen ovat toki ilmeiset, kuten turvapaikanhakijoiden virta Eurooppaan sekä ihan aiheellinen huoli Kölnin kaltaisten joukkolähentelyjen yleistymisestä. Ihmiset ovat ainakin verkossa jakautuneet aika jyrkästi kahteen ryhmään: maahanmuuttokriittisiin ja rasismin vastustajiin. Ensimmäinen ryhmä korostaa turvapaikanhakijoiden tuomia ongelmia ja mahdollista uhkaa suomalaiselle kulttuurille. Jälkimmäinen korostaa kantasuomalaisten rasistista suhtautumista tänne tulevia ihmisiä kohtaan. Ennen kuin siirryn kritiikkiin, kerron molemmilla olevan niin hyviä kuin huonojakin argumentteja, sekä ihan tosiasioihin perustuvia huomioita. Maahanmuuttokriitikkojen huoli joukkolähentelystä eli ns. taharrush gamaesta on täysin perusteltu. Kyseessä on Suomessa uusi ilmiö ja sen vertaaminen esim. kouluaikoina tapahtuneeseen takapuolen puristeluun (jonka tekijä kuuluu samaan yhteisöön ja kulttuuriin) osoittaa tietoista tai tiedostamatonta ymmärtämättömyyttä. Hyvä esimerkki tällaisesta pyrkimyksestä siirtää keskustelu pois turvapaikanhakijoiden tekemisistä on vaikkapa tämä Kaisa Hernbergin kirjoitus. Toinenkin osapuoli on oikeassa siinä, että Suomessa esiintyy rasismia ja ettei kaikkien turvapaikanhakijoiden leimaaminen ole oikein. Oikeasti hädänalaisia tulisi lähtökohtaisesti auttaa. Paljon vaikeampi kysymys onkin kuinka se pitäisi tehdä.

Yksi tässä keskustelussa minua häiritsevä asia on, että kaikki pyörii rasismin käsitteen ympärillä. Uskon, että siinä myös piilee yksi koko vastakkainasettelun suurimmista umpisolmuista. Mielestäni kyse ei ole niinkään rasismista vaan laajemmin ymmärrettävästä, suomalaisten heikosta kyvystä sietää erilaisuutta. Suomalainen kulttuuri on hyvin sisäänpäinlämpiävä, homogeeninen ja samankaltaisuutta ihannoiva, eikä tämä seikka kosketa ainoastaan vieraista kulttuureista tulevia, eri kieltä äidinkielenään puhuvia tai ihonväriltään valkoisista suomalaisista poikkeavia ihmisiä. Tämän tietää jokainen joka on tullut koulussa kiusatuksi. Siihen riittää millainen "erilaisuus" tahansa, oli se sitten miten vähäpätöistä hyvänsä. Tunnetussa Star Trek scifi-sarjassa on borg-niminen kyberneettinen ”rotu” joka pyrkii assimiloimaan kaikki muut älylliset olennot osaksi omaa kollektiiviaan, yhdistymään sen jaettuun tietoisuuteen. Kärjistän vain vähän väittäessäni suomalaisten olevan tämän kaltaisia. Suomen rajojen sisäpuolella ”borg-yhteisö” kyttää, ettei vain joku yksilö livahtaisi siitä pois. Yksi parametri tuntuu olevan se, että aina löytyy tietty prosentti "ihanasta borg-suomalaisuudesta eroon pyrkiviä harhaisia yksilöitä", joten tuo tietty määrä sitten myös löydetään ja heidät pyritään saamaan takaisin ruotuun, mikä näkyy kiusaamisena. Paljolti tästä syystä minun on hyvin vaikea samaistua sen enempää Olli Immosen kaltaisiin kansallismielisiin, kuin Hernbergin kaltaisiin suvaitsevaisin. Molemmat toteuttavat tätä samaa periaatetta, ainoastaan vain vähän eri tavoin. Immonen näkee ongelmat lähinnä vain tänne muualta tulevissa yksilöissä, kun taas Hernberg luulee joidenkin ”rasististen” kantasuomalaisten yksilöiden olevan ongelma. Heidän  ”pahat ihmiset” löytyvät eri paikoista, mutta kummaltakin löytyy täysin sama paradigma.

Rasismi on paljon helpompi kytkeä kaikkeen vastenmieliseen, kuten vaikkapa mustien orjuuttamiseen, Ku Klux klaaniin ja tietysti myös Natsi-Saksaan. Tästä syystä Immonen ja hänen kaltaisensa ovat aika helppo kohde projisoida kaikki Suomesta löytyvä erilaisuuden pelko. Se on kuitenkin väärin, sillä se perustuu täysin samaan ajatteluun jota maahanmuuttokriitikot soveltavat vain eri ihmisryhmään. Immosen maailmankuvassa on toki vastenmielinen samankaltaisuutta ihannoiva ja erilaisuutta hyljeksivä sävy, mutta se ei mielestäni merkittävästi poikkea muiden kantasuomalaisten täysin samanlaisesta ajattelusta. Voi olla jopa niin, että sitä on helpompi arvostella koska se on näkyvillä. Vastapuolella sen sijaan pyritään piiloutumaan oman rasisminvastaisuuden taakse, antaen ymmärtää sen takana olevan todella avoin ja hyväksyvä suvaitsevaisuus. Tästä en ole lainkaan vakuuttunut. Esimerkiksi kehitysvammaiset ovat monille rasisminvastaisille ihmisille kuiten lähtökohtaisesti toisia, joskus jopa enemmän kuin satunnaisesti valittu turvapaikanhakija on taharrush gamaesta huolestuneelle maahanmuuttokriitikolle. Uskon, että seksuaalivähemmistöjenkin hyväksyntä on vain näennäisesti itsestäänselvyys näiden ns. hyvien ihmisten joukossa. Heistäkin hyvin moni valitsisi itselleen heterolapsen jos tällainen lapsen ominaisuuden valinta olisi mahdollinen, ja varsinkin jos kukaan ei saisi tietää valinnan koskaan tapahtuneen. Sellainen ihminen on, kaikessa raadollisuudessaan. Star Trekin borgeja muistuttava vahva pyrkimys tiettyyn ”normaaliin” on suomalaisen kulttuurin syväkoodaama ominaisuus myös näissä "hyvissä ihmisissä", myönsivätpä ne sitä sitten tai eivät. Kaikissa kulttuureissa yhteisön ihanteet eivät kuitenkaan johda sellaiseen kiusaamiskulttuuriin mikä Suomessa tällä hetkellä vallitsee. Siksi uskon, että tilanne voisi olla parempi. Mikään ei kuitenkaan muutu jos paradigmana on keskittyä jollain tapaa viallisiin yksilöihin. Kiusaaminen on sosiaalinen ilmiö, eikä siitä siksi päästä eroon poistamalla vain ”mädät omenat”, kuten Jani Kaaro taannoin kolumnissaan väitti.

En väitä, että Suomen ulkopuolella kaikki olisi paremmin. Kysymyksenasettelu on ylipäätään pielessä jos kulttuureja ryhdytään vertailemaan akselilla hyvä/huono, sillä se johtaa juuri siihen ajatusmalliin jossa yhteiskunnan tulisi pyrkiä kohti yhtä tiettyä ihanteeksi julistettua ”normaaliutta” kohti. Nämä asiat ovat monimutkaisia, joten sanon jo valmiiksi ennen varsinaiseen näkökulmaani siirtymistä, että se on vain karkeistus. Ilman karkeistusta olisi kuitenkin mahdotonta sanoa tästäkään aiheesta yhtään mitään, ainakin näin lyhyessä kirjoituksessa. Joka tapauksessa oma kalpea aavistukseni on, että Suomen on valittava ennen pitkää joko eurooppalainen tai amerikkalainen tie. Valinta on ehkä huono ilmaus, sillä se saa tämän kuulostamaan siltä, että olisi vain yksi tietty hetki jolloin suomalaisten tulisi "päättää" ja sen jälkeen paluuta ei ole. Ehkä parempi olisi ajatella Suomi laivana jota voimme hitaasti kääntää jompaan kumpaan suuntaan. Suuntaa voi myöhemminkin muuttaa, mutta laiva kääntyy hitaasti. Karkeistukseni on, että nämä suunnat ovat eurooppalainen ja amerikkalainen. 

Terminä ”eurooppalainen tie” on sikäli hämäävä, ettei kaikissa Euroopan maissa suinkaan olla tuolla tiellä. Esimerkiksi vuosia sitten Suomen rasistiseksi maaksi haukkunut Umayya Abu-Hanna ylisti Alankomaita hyvänä ja suvaitsevaisena maana. Hän tuntui kuvittelevan, että Alankomaat on tosi rasismivapaa yhteiskunta kun hän ei itse rasismia siellä kohdannut. Väitän sen suurimmaksi osaksi johtuneen hänen hyväosaisuudestaan tai muusta syystä mikä estää häntä kohtaamasta rakenteellista rasismia. Jos tekee vaikkapa freelance-tyyppistä työtä kotona, silloin ei joudu kohtaamaan työelämässä olevia lasikattoja, ynnä muita esteitä, eikä ylipäätään törmää ihmisiin tilanteisiin joissa sosiaaliset hierarkiat ovat vahvasti läsnä. Vapaa-ajalla ihmiset taas ovat vapaa-ajan roolissaan, mikä voi antaa valheellisen kuvan todellisuudesta. Tässä karkeassa jaottelussani Alankomaat edustaakin amerikkalaista tietä: rasismi ei ole näkyvillä ja poliittisen korrektiuden kulttuuri pitää ainakin julkisen tilan ”siistinä”, luoden ainakin mielikuvan harmonisesta yhteiskunnasta. Tämän hintana on sitten se, että siihen rakenteelliseen rasismiin on hyvin vaikea puuttua ja korrektiuden kulttuuri paradoksaalisesti synnyttää entistä jyrkempää vihapuhetta ns. nuivien ihmisten keskuuteen. Tässä mallissa tietyllä tavalla leikitään ”monikulttuuria” pyrkimällä siivoamaan pienetkin konfliktit, jotta ulkoisesti harmoniseen kuoreen ei tulisi yhtäkään säröä. Tässä kohtaa voin ymmärtää myös Immosen monikulttuurikritiikin, sillä konfliktit ovat yhtä olemassa vaikka ne olisikin lakaistu korrektilla uuskielellä piiloon jonnekin maan alle. Juuri tästä syystä Hernbergin kirjoitus edusti mielestäni aika huonoa keskustelukulttuuria, juurikin tällaista amerikkalaista tietä.

En kuitenkaan ole Immosen kanssa samaa mieltä siitä, että monikulttuurisuus tulisi lähtökohtaisesti torjua koska se synnyttää konflikteja. Todellisuuskäsitykseni mukaan kulttuuri ei edes voi olla muuttumatta, jähmettyen jonkinlaiseksi monoliitiksi. Jos se voisi niin tehdä, se tarkoittaisi samaa kuin kulttuurin kuolema. Konfliktit ovat kuitenkin osa jatkuvaa prosessia jota voimme kutsua vaikka ”monikulttuurisuudeksi”, ja nuo konfliktit voivat oikeasti olla vakavia. On sanomattakin selvää, ettemme halua millaisia konflikteja tahansa. Suurin osa suomalaisista ei ole samaa mieltä kuin Tiina Rosengerg, eli Suomi voisi ottaa tuosta vain vastaan miljoona pakolaista. Se ei johdu siitä, että suomalaiset ovat rasisteja vaan siitä, etteivät suomalaiset halua niin paljon konflikteja mitä tuosta määrästä maahanmuuttajia väistämättä syntyisi.

Näistä kahdesta mallista liputan enemmän eurooppalaisen tien puolesta. Siinä katson enemmän esimerkiksi Ranskan ja Espanjan suuntaan jossa epäkorrekti ilmaisu on osa avointa yhteiskuntaa. Rasismia ja muuta syrjintää tietysti on ja siihen tulee puuttua. Se on myös helpompaa kun käynnissä ei ole jatkuvaa ”siivousprojektia”, jonkinlaista leikkiä onnellisesta harmoniasta joka nimenomaan hankaloittaa puuttumista varsinaiseen syrjintään. Ydinkysymys onkin syrjinnnän vastaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen, mutta toisaalta mikä tahansa ei ole syrjintää ja erilaisuuden vastaisuutta. Ei voi olla niin, että jos turvapaikanhakijat joukolla lähentelevät eurooppalaisia, tästä puhuminen on mahdotonta koska se olisi syrjintää tai vastaavaa leimaamista, ja tästä syystä keskustelu siirretään samantien kantaeurooppalaisten itse harjoittamaan lähentelyyn. Ei voi myöskään olla niin, että esimerkiksi seksuaalivähemmistöt voivat yksin määritellä mikä on heidän mielestään syrjintää ja tuota näkemystä meidän kaikkien tulee sitten noudattaa. Heillä on ilman muuta painava sana sanottavana asiasta koska se heitä nimenomaisesti koskee, mutta syrjinnän rajat luodaan julkisella keskustelulla eikä yksipuolisella vallankäytöllä. Ja kuten totesin edellä "valinnasta", syrjinnän rajojakaan ei käsitellä yhdellä laajalla keskustelulla vaan asia nousee aina aika ajoin esille uudestaan ja uudestaan, koska kulttuuri on prosessi. Tuota prosessia emme kuitenkaan voi käydä kunnolla jos valitsemme kuvailemani amerikkalaisen tien. Tästä syystä minua harmittaa seurata nykyistä keskustelua rasismista ja maahanmuutosta. Sen perusteella kun voisi helposti luulla, että suomalaiset ovat jo valinneet amerikkalaisen tien jonkin suunnattoman konsensuksen seurauksena. Toivon kuitenkin, että tuo on vain kärjistyneestä verkkokeskustelusta seurannutta pintakuohuntaa, jonka alta löytyy myös halu kääntää laiva kohti Eurooppaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Jatko otsikkoon "Paitsi bussiateismia"

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Suomalaisilla institutionalisoiduilla rasismin torjujilla on oma ideologinen ohjenuoransa ja ahdas yhteiskunnallinen selitysmallinsa, joka kertoo etukäteen syyt ja seuraukset sekä muiden ihmisten ajatukset ja tietää ennalta tulevat asiat.

Esimerkiksi

”RASMUS ry on valtakunnallinen rasismin ja muukalaispelon vastaisuutta edistävien tahojen ja toimijoiden yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää rasismin ja muukalaispelon vastaista toimintaa. Taipumus suhtautua kielteisesti siihen, mikä koetaan muuksi, erilaiseksi, nousee pelosta ja epäluulosta. Tätä pelkoa ja epäluuloa on kautta historian voimistettu monin tarinoin, joita meille on kerrottu, ja joita olemme kertoneet toinen toisillemme. Tarinoilla, jotka synnyttävät pelkoa ja halveksuntaa toisia ihmisiä ja toisia kulttuureita kohtaan. Rasismin ja muukalaispelon vastaisen toiminnan tähtäimenä on auttaa niin yksilöitä kuin koko yhteiskuntaa päästämään irti näistä tarinoista.” www.rasmus.fi

Tässä perusteosiossa on heti monia hierarkkisia, omaa identiteettiä rakentavia kahtiajakoja:

o ”muuksi, erilaiseksi” - ne toiset jotka eivät ole kohdanneet erilaisuutta vs. me kokeneet ja kansainväliset;

o ”pelosta ja epäluulosta” - ne toiset pelokkaat vs. me rohkeat;

o ”monin tarinoin” – niiden toisten tarinat vs. meidän tutkittu tieto.

Tämän tulkintakehyksen valossa esimerkiksi taharrush gamae tunnistetaan automaattisesti ”tarinaksi”, josta niin yksilöitä kuin koko yhteiskuntaa on autettava päästämään irti.

Tuotahan täällä yritetään, mutta menestys on heikohkoa kun osoittautuu, ettei kyseessä olekaan tarkoitetun kaltainen ”tarina”. Onhan se ilmeistä, että esimerkiksi ennen Kölnin, St. Paulin ym. paikkojen tapahtumia ihmiset eivät ole suhtautuneet ”kielteisesti siihen, mikä koetaan muuksi, erilaiseksi”, ja jos nyt suhtaudutaan kielteisemmin, se ei välttämättä nouse ”pelosta ja epäluulosta” vaan mahdollisesti aivan perustellusta tilannearvioista ja (tutkimus)tiedosta.

Erilaisten muiden vähemmistöjen osalta taas keskeistä on se, kuka saa puhua kenenkin nimissä, ja tästä käydään muualla Länsi-Euroopassa jatkuvasti poliittisia kamppailuja. Nyky-Suomessa taas vähemmistöjen agendat on määritelty ennalta ja ylhäältä.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Vastaavantyyppistä kamppailua käydään myös eläinoikeuskeskustelussa. Se joka pystyy omimaan "eläinten äänen" on vahvoilla yhteiskunnallisessa keskustelussa ja mielenkiintoista onkin millä perusteella se joillekin annetaan helpommin kuin toisille. Eläimet kun eivät voi äänestää tai muulla tavoin valita itselleen edustajaa ihmisten keskuuteen. Länsimaiden ajan henkeä kuvanneekin se miten vegaaniseen elämäntapaan sitoutuneet, käytännössä domestikoituneiden lajien sukupuuttoon tähtäävät eläinoikeusaktivistit esitetään usein mediassa objektiivisen "eläinten äänen" omistajina. Tämä näkyy siten, että toimittajatkin uskovat heidän olevan oikeassa eivätkä osaa esittää heille kiperiä kysymyksiä. Jossain toisessa ajassa ja paikassa näin osattaisiin helpommin tehdä, mutta nykyisin kärsimyksen vähentäminen poistamalla kärsimyksen kohteet (tässä tapauksessa eläimet) nähdään jonain taikaratkaisuna jonka toimittajatkin laiskuuttaan tai ymmärtämättömyyttään jättävät käsittelemättä. Samanlaiseen älylliseen laiskuuteen sorrutaan myös maahanmuuttoa koskevassa keskustelussa.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minusta se on harhaluulo, että tässä jotenkin asiat ratkotaan ilmaisun kautta tai rajoittamalla sitä. Sanoille annetaan ihan liikaa painoarvoa tällaisessa ympäristössä, jossa kukaan ei oikeastaan tarkoita mitään.

Sieltä tullaan ja Eurooppa muuttuu vähemmän pullamössöksi paikaksi olla. Kansallisista kulttuureista laihdutetaan läskit päältä ja se mikä siellä ytimessä on oikeasti käyttökelpoista, jää.

Kyky sietää ristiriitaa on kulttuurin korkein ilmentymä. Me emme ole olleet missään oikeassa ristiriidassa pitkiin aikoihin, joten kuvittelemme ristiriitoja sinne, missä niitä ei ole.

Viime vuoden loppu ja sen jälkeen tapahtuneet ovat lempeää introsoitantaa. Tänä vuonna, kun lumet sulavat, homma lähtee isolleen ja "Eurooppalainen tie" sulaa kuin se sokerinen hybris millainen se on. Siinähän keskustelevat sitten ja miettivät miten pitäisi keskustella vai pitäisikö enemmän keskustella tekemisestä vai jostain muusta.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Hmm.. no Lähi-idässä asuu n. 70 miljoonaa, niin voidaan lähteä siitä, että sen enempää ei ainakaan voisi olla tulossa. Sanotaan vaikka, että äärimmäisessä tapauksessa Eurooppaan tulisi 25 miljoonaa ihmistä eli kolmasosa Lähi-idästä. Euroopan unionissa on n. 500 miljoonaa eli se olisi n. 5 % väestön lisäystänne. Kyllähän se sekottaisi pakkaa, mutta tuskin se vielä 2. maailmansotaa vastaisi kriisinä ottaen huomioon, että olemme teknologisesti kehittyneempiä noista ajoista. Sanot, että pakolaisvirta on ollut vasta lempeää introsoitantaa. No alkusoittoa on ollut myös se, kuinka suurella tarmolla ja järjestelmällisyydellä asiaa on tähän asti hoidettu verrattuna siihen, kun Eurooppa oikeasti vetää itsensä järjestykseen ja tulee poikkeuslait voimaan tilanteen hoitamiseksi.

Mitä mieltä muuten sinä olet ajatuksesta, että pakolaisille rakennettaisiin omia hyvin varusteltuja kaupunkeja EU:n alueelle tai muualle, jotka eivät olisi osa Schengen aluetta? Töitä riittäisi rakennustyömailla, olisi kouluja, asuntoja, terveydenhuoltoa ja ennen kaikkea turvaa sodalta. Ehkä pieni perustulo. Töitä joutuisi varmasti tekemään, mutta edelleen, olisi turva ja elanto. Voisitko kannattaa ajatusta?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"ettei kaikkien turvapaikanhakijoiden leimaaminen ole oikein."

Ei kukaan ole kaikkia leimannutkaan? Kyllähän mukana on se muutama prosentti aidosti hädänalaisia.

"Oikeasti hädänalaisia tulisi lähtökohtaisesti auttaa. Paljon vaikeampi kysymys onkin kuinka se pitäisi tehdä"

No ei se niin vaikea kysymys ole. Kaikkein hädänlaisimmat ovat pakolaisleireillä.

"Todellisuuskäsitykseni mukaan kulttuuri ei edes voi olla muuttumatta, jähmettyen jonkinlaiseksi monoliitiksi. Jos se voisi niin tehdä, se tarkoittaisi samaa kuin kulttuurin kuolema."

Japanihan suojelee kulttuuriaan aika paljon, eikä se ole kuollut?

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Ketkä leimaavat, ketkä eivät. Pakolaisleirikysymys oli liian suuri käsiteltäväksi tässä muutenkin turhan pitkäksi paisuneessa kirjoituksessa. Mielestäni Osmo Soininvaaran havainnot aiheesta ovat oikean suuntaisia.

Ei Japani ole tietääkseni ole ryhtynyt totaaliseen isolationismiin. Kyllä japanilaiset ovat edelleen vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa eikä se ole muuttunut museoksi. Kirjoitukseni pointti oli, että niin voi käydä jos ylimmäksi arvoksi nostetaan "monikultuurisuuden vastustaminen" tavalla jossa ulkoiset vaikutteet tulee torjua. Mikä Suomen sisältä löytyvä kulttuuri julistetaan "aidoksi" ja mikä taas vääräksi? Espanjan taannnoinen diktaattori Franco päätti, että flamenco on "aitoa espanjalaista kulttuuria", vaikka sitä ovat kehittäneet romanit ja ovatpa siihen vaikuttaneet myös maurit ja juutalaiset. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, löytyykö se museoitavaksi tarkoitettu, tästä lähtien lukittava "aito suomalainen kulttuuri" Suomen itä- vai länsipuolelta? Kuten tiedämme, niiden välillä on hyvinkin suuria eroja.

Kannatan toki itsekin suomalaisen kulttuurin "suojelua" kun sillä tarkoitetaan esimerkiksi kieltä. Viime aikoina on kovasti suomalaiset innostuneet ajatuksesta, kuinka Suomen toiseksi viralliseksi kieleksi määrättäisiin englanti ruotsin sijasta. Pidän moista hyvin typeränä ja ajattelemattomana ehdotuksena joka kertoo sitä ehdottavan kyvyttömyydestä ajatella asiaa kovin pitkälle. Ei tarvita kuin muutama sukupolvi ja pian Suomessa puhutaan "pakkosuomesta", umpiturhasta kielestä jolla ei tee maailmalla mitään. Ja kun vaikea kielemme katoaa, katoaa myös suomalaisuus sellaisena kuin me sen nyt tunnemme. Onkin ironista, että jopa maahanmuuttokriitikoista löytyy näitä englannin virallistamista kannattavia, vaikka se hävittää suomalaisen kulttuurin paljon varmemmin kuin tällä hetkellä maassa olevat turvapaikanhakijat. Voikin olla, että japanilaiset ovat tässä asiassa paljon suomalaisia fiksumpia. Voipi olla, ettei siellä kukaan viitsisi vakavissaan moista ehdottaa. Kielen merkitys omalle kulttuurille ja identiteetille ymmärretään. Suomessa tuon ymmärtämisessä on yllättävän monella suuria vaikeuksia.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Ei Japani ole tietääkseni ole ryhtynyt totaaliseen isolationismiin. "

Ei totaaliseen. Siksi sanoinkin "aika paljon".

"Japanese society, with its ideology of homogeneity"
"In 2005, former Japanese Prime Minister and current Japanese Deputy Prime Minister Taro Aso described Japan as a "one civilization, one language, one culture and one race" nation."
https://en.wikipedia.org/wiki/Multiculturalism#Japan

Että näin. Natseja?

Tulevaisuudessa, kun yhteiskuntarauha on kokonaan mennyttä, tullaan vielä sanomaan, että Japani teki oikein.

Crime in Japan is lower than in all other industrialized countries
https://en.wikipedia.org/wiki/Crime_in_Japan

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Japani taistelee erittäin alhaisen syntyvyyden kanssa. Se taas johtuu perinteisistä sukupuolirooleista. Naisten taakka on vaan liian iso. Etninen eristäytyminen ja sukupuoliessentialismi kulkevat käsi kädessä.
Myös suomalaisesta ja ruotsalaisesta etnonationalismistä huomaa että se ei vetoa nuoriin naisiin. Se on maskulinistinen projekti.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Aha. Saksassa on maailman alhaisin syntyvyys, mistäs se kertoo?

http://www.bbc.com/news/world-europe-32929962

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Siitä en osaa sanoa. Luulen että sielläkin perinteiset asenteet jarruttavat. Ruotsissahan taas on koko 2000-luvun ollut suht korkea syntyväisyys. Ruotsalaista miestä kiitetään niin. Se että ruotsalaisista miehistä vitsaillaan Suomessa on omaan nilkkaan hakkaamista. Sielläkin syntyvyys tulee romahtamaan jos SD saa enemmän valtaa.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #11

"Sielläkin syntyvyys tulee romahtamaan jos SD saa enemmän valtaa."

Varmasti.

Toimituksen poiminnat