Ossi Ojutkangas — sodassa kaikkia vastaan "En yritä loukata ketään erityisesti, vaan tasapuolisesti kaikkia." - Kalervo Palsa

Kaiken keskellä on tarina

  • Nurmijärven vaakuna kuvaa todellisuutta: meissä kaikissa asuu faktoja valikoiva Trump.
    Nurmijärven vaakuna kuvaa todellisuutta: meissä kaikissa asuu faktoja valikoiva Trump.

En harrasta vedonlyöntiä. Ehkä olisi pitänyt, sillä pidin Donald Trumpin voittoa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 9.11.2016 mahdollisempana kuin useimmat muut tuntemani ihmiset. Mielestäni jo Britannian Brexit-äänestys osoitti, ettei ennusteisiin ole aina luottamista. Nyt sitten ihmetellään, kuinka kaikki luottivat samoihin ennusteisiin ja samojen asiantuntijoiden analyyseihin siitä kuinka Clinton voittaa. Todellisuus näyttäytyi ikään kuin deterministisenä janana joka etenee yhteen suuntaan ja tuo suunta tiedetään jo. Näin uskoivat myös monet politiikan toimittajat. Tietysti jotkut kirjoittivat artikkeleita joissa spekuloitiin Trumpin voitolla, mutta niidenkin kirjoittajista ei varmaan monikaan uskonut sen olevan ihan realistista spekulaatiota. Juuri siksi, että tarina presidentinvaaleista on käsikirjoitettu eri tavoin ja sen sisältöhän jo tunnetaan. Kun uskoo vahvasti, että Clinton voittaa, siitä tulee itselle täyttä totta jo etukäteen. Todellisuus on ikään kuin jo ennalta määritetty.

Tältä osin voin ymmärtää ihmisiä jotka ovat hyvin vahingoniloisia Trumpin voitosta. En samaistu siihen siksi, että olisin toivonut Trumpista voittajaa, tai että kannattaisin niitä linjauksia joita hän kampanjansa aikana on esitellyt. Ymmärrän vahingonilon siksi, että todellisuus ei ollutkaan se deterministinen putki jotka niin lukemattomat ihmiset ajattelivat olevan. Usko ja luottamus Clintonin voittoon sai paikoin hyvin arrogantit mittasuhteet. Jotain tuosta hegemoniasta kertoo myös se, etteivät monet Trumpin kannattajat kehdanneet tuoda kantaansa avoimesti esiin. Clintonin hehkutus väistämättömänä tosiasiana on voinut tällä tavoin jopa osaltaan johtaa siihen, ettei hän lopulta voittanutkaan. Jos Trumpin kaikki kannatus olisi ollut näkyvää, se olisi voinut kiihdyttää Clintonin kannattajia paljon voimallisempaan vaalityöhön ympäri Yhdysvaltoja. Nyt oli helppo tuudittautua siihen, että Clinton kuitenkin voittaa. Tietysti myös media oli tässä merkittävässä roolissa. YLEn jutussa tutkimusjohtaja Juho Rahkonen Taloustutkimuksesta toteaa, että "olisi ollut ammatillinen itsemurha sanoa, että Trumpista tulisi ihan hyvä presidentti". Mielestäni kyse ei kuitenkaan ole kuitenkaan vain siitä sanooko Trumpin olevan hyvä vai huono. Vaikuttaa siltä, että olisi ollut epäilyttävää spekuloida seikkaperäisesti Trumpin voitolla. Trumpin voiton voi siis nähdä myös voittona median ja valtaa pitävän eliitin arroganssia vastaan. Tämän voin oikein hyvin ymmärtää, sillä oma todellisuuskäsityksenikään ei ole jyrkän deterministinen. Siksi saatan itsekin nauttia siitä kun joku tipahtaa jyrkältä aikajanaltaan keskelle sitä samaa indeterminismiä jossa itsekin lymyilen. Tervetuloa todellisuuteen!

Vaalituloksen selvittyä verkko on pursuillut epäuskoa, katkeruutta ja suoranaista vihaa Trumpia ja hänen kannattajiaan kohtaan. Paikoin ymmärrän tämänkin, sillä johonkinhan ne tunteet on ihmisten purettava. En siis pureudu tässä enempää alatyylisiin, törkeisiin ja uhkaaviin kommentteihin muuten kuin toteamalla, että on huvittavaa miten ääripäät voivat joskus muistuttaa toisiaan. Kiinnostavampaa on tarkastella hiukan analyyttisempia argumentteja. Esimerkiksi usein toistettu väite on, että olemme siirtyneet pois "faktojen aikakaudesta" aikakauteen jolloin niillä ei ole mitään väliä ja totuutta voidaan ikään kuin rakentaa väittämällä mitä tahansa. Tämä on kiinnostava väite siksi, että sen voi esittää myös hyvin monista Trumpin voittoon pettyvistä ihmisistä. Ei heitäkään monet faktat kiinnosta, ne syyt miksi teksasilaiset duunarit äänestävät Trumpia. On ihan kohtuullista sanoa, että ihmisten turhautuminen politiikkaan ja vaikkapa työttömyyteen on fakta sinänsä. Tuon huomioimatta jättäminen ei ole sen kummempaa kuin Trumpin omien loukkaavien kommenttien sisältämä välinpitämättömyys. Aivan yhtä lailla myös Clintonin valintaa kannattaneet sortuvat argumentoinnissaan joskus ihan silkkaan sosiaaliseen konstruktionismiin. Näin puhuminen "faktoista" onkin yhdenlainen silmänkääntötemppu. Todellisuudessa kyse on vallankäytöstä, eli siitä kuka saa valita ja määritellä faktat.

Olen yhtä mieltä siitä, että tietynlainen välinpitämättömyys faktoista on länsimaisessa yhteiskunnassa ongelma. Sitä ei kuitenkaan voi palauttaa vain Trumpiin tai hänen kannattajiinsa. Tämä juopa Trumpin ja Clintonin välillä sai minut pohtimaan mitä yhteistä heillä on. Tulin siihen johtopäätökseen, että heille molemmille kaiken keskiössä on tarina. Trumpilla tuo tarina on menestyneen yksilön, esimerkiksi liikemiehen tai duunarin tarina. Se voi myös olla vahvan ja voimakkaan kansakunnan tarina. Tämä tarina voi näyttäytyä joskus vähän härskinäkin, sillä rahan tai muun vaurauden keräilyä ei tässä tarinassa kyseenalaisteta. Heikommat saavat sortua tieltä ja sillä tavoin tämä tarina voi pahimmillaan edustaa vahvojen logiikkaa. Tämä tarina ei kerro miksi vaurautta tavoitellaan, tai anna mitään muutakaan syytä ahneudelle joka pahimmillaan voi tuhota ympäristönkin. Jos planeettamme luonto ja ihminen itse eivät aseta rajoja ahneudelle, mikä sitten asettaa? Ei varmaan mikään.

Clintonilla ja hänen kannattajillaan on aivan samalla tavalla keskiössä tarina. Se on vain eri tarina jonka keskiössä on hyvää tavoitetta ajava projekti. Jos tuollaiseksi nostetaan vaikkapa tasa-arvo, ei ole yllätys että vasemmalle kallellaan olevat löytävät itsensä tästä joukosta. Ongelma vain on, että joskus hyvä tarkoitus tuottaa myös ongelmia. Hyvä esimerkki on vaikka kieltolaki: sen tarkoitus on hyvä, mutta yhteiskunnalliset seuraukset olivat hyvinkin tuhoisat. Jos esimerkiksi tarina tasa-arvon edistämisestä on kuitenkin kaiken keskiössä, voidaan sen edistämisestä seuraavat ongelmat ja sivuhaitat selittää pois trumpmaisella valehtelulla tai ihan vain mieleiset faktat valikoimalla. Päästetään ääneen oikeaa mieltä olevat asiantuntijat ja asia on sillä selvä. 

Näitä kumpaakin ryhmää vaivaa sama kyvyttömyys syvälliseen ja pohdiskelevaan ajatteluun. Kun kumpikin palvoo tarinaa, ei ole aikaa pohtia tarinan mielekkyyttä, ihmisyyden olemusta tai vaikka elämän tarkoitusta. Kaikki on vain yhtä suurta tarinaa, jota oman kuplan sisäisessä hegemoniassa pidetään ainoana oikeana käsityksenä siitä kuinka asioiden tulisi olla. Kun se miten asioiden tulisi olla sekoittuu sen kanssa miten ne ovat, olemme vaikeuksissa.

Vielä lopuksi on pakko vielä korostaa uudelleen, etten kannata useimpia Trumpin kampanjassaan esittämiä linjauksia. Esimerkiksi en arvostaisi sitä, että Pariisin ilmastosopimus revitään silpuksi ja Yhdysvallat siirtyvät täydelliseen ilmastonmuutosdenialismin aikakauteen. Tältä osin ymmärrän, jos ihmisiä pelottaa Trumpin täydellinen piittaamattomuus faktoista. Yhtä vähän kuitenkin arvostan itselle mieleisen tarinan hellimistä totuuteen pyrkimisen kustannuksella. Absoluuttista totuutta on usein vaikea saavuttaa, mutta siihen tulisi pyrkiä jotta löytyisi edes valistunut arvaus tai kohtuullinen karkeistus. Jos tuohon ei haluta pyrkiä, emme tosiaan enää tiedä mitä meidän oman pienen kuplamme ulkopuolella tapahtuu. Vaalitulokseen pettyneet Trumpin vastustajat ovat aivan yhtälailla ihmisiä, minkä vuoksi heilläkään ei ole vaikeissa filosofisissa ja eettisissä kysymyksissä mitään oikotietä "faktoihin". He eivät tiedä sen paremmin mitä on hyvä elämä tai mitä on elämän tarkoitus. Syvällisempi, oman tarinan palvonnan ulkopuolelle lähtevä ajattelu on tipotiessään. Valitettavasti elämme kuitenkin aikaa, jossa arvokeskustelulle ja kolmiulotteiselle pohdinnalle on hyvin vähän tilaa. Eikä siihen toistaiseksi tuo ratkaisua sen enempää Trumpin kuin Clintoninkaan kannattajat. On tietysti myös ihmisiä jotka kykenevät vaikeaan syvälliseen pohdintaan. Mutta heitä löytyy kaikista ihmisryhmistä, eikä pelkästään joko Clintonin tai Trumpin kannattajista. Todellisuus kun ei lopulta ole kahdella jaollinen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat