Ossi Ojutkangas — sodassa kaikkia vastaan "En yritä loukata ketään erityisesti, vaan tasapuolisesti kaikkia." - Kalervo Palsa

Itseensä tyytyväinen ihminen on vihollinen numero yksi

YLE julkaisi 15.1.2017 mainion jutun otsikolla Miksi olemme niin julmetun tyytymättömiä painoomme? – Psykologi: "Länsimainen kauneuskäsitys yhä epärealistisempi". Jutussa kerrotaan, kuinka valtaosa suomalaisista naisista ja miehistä haluaa laihtua. Psykologi Susanna Anglé huomauttaa, että kyselyn tulos heijastaa myös nykypäivää: suomalaisista miehistä kun noin kaksi kolmasosaa ja naisista noin puolet on ylipainoisia. Toisaalta tehdyn kyselyn peruusteella näyttää myös siltä, että moni normaalipainoinenkin haluaa laihtua. Puolet suomalaisnaisista on ylipainoisia, mutta kyselyyn vastanneista naisista huomattavasti suurempi osa, yli 80 prosenttia, haluaa pudottaa painoa. Lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen ihmetteleekin, että eihän ihmisten pitäisi olla näin tyytymättömiä itseensä. Jutussa tuodaankin esiin, että ihanteet ja todellisuus ovat nykyisin yhä kauempana toisistaan. Tämä johtaa siihen, että yhä harvempi on tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on.

Itse en ole koskaan ollut ylipainoinen, vaan pikemminkin alipainoinen. Joskus harvoin siitäkin olen saanut pilkkaa osakseni (tikkuja saa metästäkin, ynnä muita klassikkoja), mutta tuo ei ollut syynä siihen miksi jouduin peruskoulussa paikoin hyvinkin rajun kiusaamisen kohteeksi. Kiusaaminen alkoi siinä vaiheessa kun 13-vuotiaana sarjakuvien piirtämisharrastukseni eteni sen verran pitkälle, että niitä julkaistiin pienessä paikallislehdessä. Kiusaajiani kiukutti erityisesti se, että olin jossain asiassa tyytyväinen itseeni. Tietysti olin vasta teini ja sarjakuvani olivat vielä hyvin alkeellisia (halusin itsekin tuolloin kehittyä), mutta minun täytyi olla niihin edes jokseenkin tyytyväinen jotta kehtasin niitä antaa julkaistavaksi. Erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla tällainen esille nouseminen pyritään lannistamaan välittömästi. Sitä voi kutsua vaikkapa latistamisen kulttuuriksi. Jos joku vähänkin yrittää tehdä jotain ja on tyytyväinen lopputulokseen, löytyy aina monta jotka haluavat pistää tuon yritteliään ihmisen matalaksi. Sille on näytettävä kaapin paikka, pantava tämä ymmärtämään ettei hän "oikeasti ole yhtään mitään".

Lukioikäisenä olin sillä tavoin typerä ja naiivi, että kuvittelin tällaisen ajattelutavan puuttuvan aikuisten maailmasta. Ajattelin vähän samaan tapaan kuin Jani Kaaro väittäessään, että kiusaaminen johtuu lähinnä vain tietyistä yksittäisistä "mädistä omenista", mutta muuten ihmiset ovat aivan hyviä. Omien kokemusteni perusteella en voi yhtyä tuohon näkemykseen. Juuri tämä tuli mieleeni aiemmin mainitsemaani YLEn juttua lukiessani. Ihmiset ovat aikuisina äärimmäisen julmia sekä itselleen, että muille ihmisille. Se näkyy sitten siinä kuinka omaa tai toisten painoa tai muita ulkonäön ominaisuuksia arvotetaan. Jos jollakin vähän pyöremmällä naisella on ihan hyvä itsetunto tämän lievästä ylipainosta huolimatta, se halutaan tuhota välittömästi. Ihan vaikka vain siksi, ettei ihmiset voi sietää sitä jos joku on edes melko tyytyväinen itseensä jos he itse eivät siihen kykene. Kärjistän vain vähän sanoessani, että harvaa asiaa suomalainen inhoaa niin paljon kuin ihmistä joka on tyytyväinen itseensä. Kun nämä ihmiset yhdistävät voimansa, lopputuloksena on kulttuuri joka suorastaan tarvitsee tätä ihmisten tyytymättömyyttä itseensä. Tämä ei toki ole vain Suomen ongelma. Myös Yhdysvalloissa moni business tuhoutuisi välittömästi jos ihmiset olisivatkin tyytyväisiä itseensä. Ehkä siksikin on kovin vähän valtaa omaavia ihmisiä jotka haluavat tähän mitään muutosta.

Olenkin sitä mieltä, että länsimaissa jatkuvasti rummutettu individualismi on yksi ihmiskunnan suurimmista petoksista. Adornoa mukaillen yksilöt saavat toki tanssia kuten haluavat, mutta koska kaikki lopulta haluavat yleisten ihanteiden vuoksia tanssia samalla tavalla, lopputuloksena on juuri se – kaikki tanssivat samalla tavalla. Ne jotka eivät tanssi samoin, rikkovat pyrkimystä yhdenmukaisuuteen ja tuo pyrkimys on lopulta paljon tärkeämpi kuin yksilön onnellisuus ja hyvinvointi. Siksi on hyväksyttävää pilkata, leimata ja panetella eri tavoin poikkeavia ihmisiä ja syyllistää heitä siitä kun he "kehtaavat" olla rumia. Tietysti väitämme tekopyhästi toinen toisillemme muka paheksuvamme toisten pilkkaamista ulkonäön perusteella ja mahdollisesti yritämme opettaa myös lapsillemme ettei koulukavereita saa kiusata, mutta samaan aikaan toimimme kuitenkin toisin. Meidän täytyy nuivia niin liian lihavia kuin laihojakin, sillä meitä ahdistaa ajatus siitä että joku onnistuu olemaan "vapaamatkustaja", elämään todellisessa yksilönvapaudessa eikä siinä sen irvokkaassa simulaatiossa jossa itse todellisuudessa elämme.

Ehkä tästä kierteestä päästään ulos vain viemällä se niin äärimmilleen, että sen haittavaikutukset saavuttavat vielä aivan ennen näkemättömät luvut. Tästä kaikesta seurannut pahoinvointi jollain tapaa räjähtää täysin käsiin. Ehkä silloin Suomessakin ymmärretään, ettemme voi jatkaa näin. Toisaalta sekään ei takaa mitään. Jo nyt yksilönvapauden ja yhteisen kollektiivisen "hyvän" välistä ristiriitaa selitetään pois niin onnistuneesti, että samoin voidaan toimia jatkossakin. Ihmisten välisen kilpavarustelun haittavaikutukset tullaan myös selittämään pois tai ne kehystetään hyväksyttäväksi seuraukseksi "individualismista". Piiloon jää se, kuinka kyse onkin yhteisestä hyvästä, jonkinlaisesta valtio-olennon ruumiista, Suomi-neidosta jonka ruumiista pyritään tekemään solu solulta yhä kauniimpi, puhtaampi ja harmonisempi. Tämä ei toki ole vain Suomen ja suomalaisten tavoite, vaan osa laajempaa paradigmaa joka yhdistää monia erilaisia kulttuureja. Suomessa tähän ehkä lähdetään mukaan myös siksi, että haluamme olla aina kaikessa maailman parhaita. Lisäksi uskomme konsensushakuiseen vaihtoehdottomuuteen. Nykyiset päättäjätkin hokevat tämän tästä, ettei meillä ole vaihtoehtoja, meidän on siksi toimittava näin ja näin. Näin keskustelu voidaan päättää ja juna jatkaa vain yhteen ainoaan ylhäältä määriteltyyn suuntaan.

Todellisuudessa tuota junaa ei kuitenkaan ole olemassa. Jollain tasolla myös tiedämme sen. Siksi puimme nyrkkiä taskussa, kauhistelemme tuollaisia YLEn uutisia ja ehkäpä purnaamme tästä kaikesta työpaikan kahvihuoneessa. Mutta mitään muuta emme tee. Jatkamme myös muiden ihmisten ja itsemme arviointia ulkonäön perusteella. Siksi mikään ei muutu. Ja moni tienaa tästä sirkuksesta hyvät rahat. He lupaavat meille onnellisuutta kun lähdemme mukaan tähän leikkiin, mutta todellisuudessa olemme koko ajan vain onnettomampia. Mikä on taas helppo purkaa niihin eri tavoin "rumiin" ihmisiin. Sekä ennen kaikkea heihin, jotka kehtaavat olla itseensä tyytyväisi asiassa jos toisessakin. He ovat meidän kaikkien vihollinen numero yksi.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Julmetun hyvä kirjoitus etenkin kritiikissään individualismin suuntaan.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Ossi,

moni-ilmeinen kirjoitus, jota oli mielenkiintoista lukea.

Tuot esille laajasti pohdintoja vapaudesta itseen.

Mieleeni tulee ensinnä se, miten skeemat muodostuvat. Mitä lapsuusvaiheet, mitä koulu, mitä ympäristö meihin arvottaa.

Vasta, kun ihminen oppii tunnistamaan itseen kohdistuvan kielteisen kohtelun erilaisuudestaan tai olemassaolonsa merkityksestä, hän joko masentuu tai 'ryhdistäytyy'.

Kaikenlaiset yhteisöt, päiväkodit, koulut, työpaikat, vapaaehtoisjärjestöt etc. ovat aina valtahierarkian alaisia.

Koulukiusaaminen lienee yleisin, joka herättää keskustelua.

"Myös Yhdysvalloissa moni business tuhoutuisi välittömästi jos ihmiset olisivatkin tyytyväisiä itseensä. Ehkä siksikin on kovin vähän valtaa omaavia ihmisiä jotka haluavat tähän mitään muutosta."

Juuri tuohon yksilön muutostoiveeseen iskee kaiken maailman laihdutusprojektit, ulkonäön muutosprosessit, mielen hallinnan järjestelmät. Muutaman onnistujan mainosiskuilla suuret massat saadaan rahastuksen uhreiksi.

Eli, rahastus ihmisten 'heikkouksilla', jotka eivät yksilölle itsenään olleet heikkouksia tai erilaisuutta, on toteutettu markkinoinnissa hyödyn maksimointiin.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Hyvin sanottu. Ehkä tuo ihmisten tyytymättömyys itseensä ei pelkästään tuo tuloja laihdutuskuurien ja kauneudenhoitotuotteiden myyjille, vaan myös erilaisten karkkien ja muiden herkkujen myyjille. Tietysti niitä on aina myyty iät ja ajat, mutta erityisesti Yhdysvalloissa jo pelkkien virvoitusjuomien myynti on aika huikeaa. Millä on sitten myös omat vaikutuksensa ihmisten terveyteen. Uskaltaisin arvella, että kyse on ainakin osittain tästä samasta ilmiöstä vaikkapa lohtusyömisen kautta. Pettymystä itseensä ikään kuin lääkitään karkeilla yms. joita sitten popsitaan tämän tästä. Tästä puhuminen on kuitenkin vaikeaa syyllistämättä näitä ihmisiä. Se ei kuitenkaan ollut tässä tarkoitukseni. Yritän vain ymmärtää niitä syitä mitkä toisaalta johtavat myös ihmisten lihomiseen. Yhdysvalloissa tämän blogini kirjoituksen tilanne on samanaikaisesti päinvastoin, eli lihavia on niin paljon että heillä on myös paljon vaikutusvaltaa ja ns. "fat acceptance"-llike on aivan eri sfääreissä kuin Euroopassa. Sen tyyppistä tarvittaisiin Suomeen lisää, mutta Amerikassa sen vahvuus aiheuttaa mielestäni myös ongelmia. Paikoin voi olla vaikea puhua asiasta ollenkaan, ilman että se on välittömästi jonkun mielestä lihavien syrjintää. Toisaalta Yhdysvalloissa hyväksytään paremmin äärimmäisempikin lihavuus ihan jo sen vuoksi, että siellä ihmiset vastaavat selkeämmin itse omista terveyskuluistaan vakuutustensa kautta. Suomalainen paheksunta kumpuaa ainakin osittain julkisesta terveydenhuollosta. Kun iso osa ainakin kalliimmista hoidoista tapahtuu julkisella sektorilla, se aiheuttaa sitten tätä painetta syyllistää ihmisiä elintavoistaan. Amerikassa itsensä hyvässä kunnossa pitävä ehkä helpommin vähät välittää jos joku lihottaa itseään kovasti, sillä hän ajattelee ettei joudu tuon henkilön toiminnasta seuraavien kulujen maksumieheksi.

Omat ihanteeni löytyvät ehkä jostain tuolta Etelä-Euroopasta. Suomessakin on uutisoitu paljon Acciarolin kylästä italiassa jossa asuu poikkeuksellisen paljon hyväkuntoisia 100-vuotiaita. Ei sielläkään leivokset jätetä syömättä ja viinit juomatta, mutta niitä nautitaan kohtuudella. Se taas tuntuu olevan jotain mitä tämä suomalainen (ja ehkä laajemmin pohjoismainen) kulttuurimme hylkii. Tähän osin vaikuttaa myös ilmasto. On aika vaikeaa saada samaa tulosta aikaan kuin Italiassa jo siksi, että auringon valokin vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Luulen, että kaamosmasennus ja sen lievemmät muodotkin lisäävät Suomessa erinäistä ylensyöntiä tai ainakin tekee kohtuudessa pysymisen vaikeaksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kohtuuteen tulisi tuosta huolimatta pyrkiä. Pitäähän politiikassakin pyrkiä rauhaan vaikka se voi monissa tilanteissa ollakin hyvin vaikeaa.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Mielenkiintoista aiheeseen liittyvää keskustelua ja pohdintaa löytyy myös tästä Tampereen yliopiston lihavuusmakasiinista: https://www.youtube.com/watch?v=nqasQi2VPgo

Tuossa videossa mm. kulttuuriantrpologi ja sukupuolentutkija Taina Kinnunen siteeraa yhtä suosikkifilosofeistani Jean Baudrillardia, joka siis esitti että ihminen toteuttaa omassa ruumiissaan yhteiskunnassa vallitsevaa markkinatalousjärjestelmää. Itse en ehkä näkisi tuon tulevan ainoastaan vain markkinataloudesta vaan vallitsevasta yhteiskunnasta laajemminkin, mutta Baudrillard on tässä ehkäpä silti ihan oikeilla jäljillä. Eli kun yhteiskunta kannustaa ihmisiä kilpailemaan (työpaikat, parisuhteet, raha, omaisuus, aika) se vääjäämättä vaikuttaa myös siihen kuinka yksilö suhtautuu omaan kehoonsa. Pahimmillaan siitäkin tulee yksi "kilpavarustelun" osa-alue.

Jos tuo nähdään hyväksyttävänä seurauksena ja samanaikaisesti kannatetaan pohjoismaista tasa-arvoa, olisi täysin loogista vaatia julkisen sektorin tarjoavan ihmisille maksuttomia kauneusleikkauksia. Jokaisella on siis yhtälainen oikeus päästä eroon "rumuudesta" ja olla "kaunis". Viimeistään jos teknologia tekee tällaiset leikkaukset hyvin halvoiksi toteuttaa, alkaa näiden vaatiminen julkiselta sektorilta välittömästi. Siis jos tämä koko ajan kiihtyvä pyrkimys kauneuteen jatkuu samoin kuin ihmisten tyytymättömyys omaan vartaloonsa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Ossi,

"Pahimmillaan siitäkin tulee yksi "kilpavarustelun" osa-alue"!

Oma keho on jo kilpavarustelua.

Missikisat, kauneuden yliarvostus, jättää taakseen kaikki ne nuoret, jotka
surevat, että eivät ole Armi Kuuseloita.

Yhteiskunta olemme me, jotka veroja maksamalla kustannamme pohjoismaista tasa-arvoa.

Ei rumuudesta pääsemiseen tarvita tasa-arvoa. Kuka määrittelee rumuuden ja kauneuden - siinä välissähän on paljon muitakin arvoja.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Tasa-arvon ihanne tarvitaankin siihen, että "rumuudesta" eroon pääsy tapahtuisi julkisista varoista. Eli yksilöllä on "oikeus" olla lähtötilannettaan kauniimpi (ainakin jos on tarpeeksi ruma) ja yhteiskunnalla on velvollisuus kustantaa tämä yksilölle kun tietyt kriteerit täyttyvät. Vaikka niin, että KELA maksaa "rumalle" leikkauksesta osan tai kokonaan. Tämä voisi ensin kohdistua tiettyihin ammattiryhmiin joissa ulkonäöllä on muita suurempi merkitys. Mutta kun yksi ihmisryhmä saa oikeuden ilmaisiin leikkauksiin, sitä vaativat pian muutkin. Tätä varten pitäisi sitten tietysti arvioida mitä rumuus on jo ihan byrokratian tasolla, mutta eiköhän se onnistu. Älytöntä mittauskulttuuria on jo muutenkin, joten riittää kun joku tekee mittarin jolla mitataan rumuutta/kauneutta ja siinä se. Elämme aikaa jossa kaikki vähänkin vaikeammat yhteiskunnalliset, filosofiset ja eettiset kysymykset pahoinpidellään muodottomiksi ja niinhän ne onkin pahoinpideltävä jotta ne mahtuisivat näihin äkkijyrkkiin, binääreihin raameihin.

Itseäni mietityttää, mitä tällaisessa tilanteessa kävisi itseni kaltaisille ihmisille. Siis niille, jotka eivät suostu leikkauttamaan mitään epäsymmetristä osaa (yleensä symmetrisyys nähdään kauniina enkä odota tässä tapahtuvan pitkään aikaan mitään muutosta) vaikkapa kasvoissaan. Koska julkinen sektori tarjoaisi ilmaisen leikkauksen (se ei olisi myöskään liian suuri taloudellinen kustannus), olisi kieltäytyminen leikkauksesta entistä julkeampaa yksilönvapauden käyttöä. Hitto soikoon, tuo tyyppi haluaa TAHALLAAN olla ruma! Pointtini onkin, etteivät tällaiset ratkaisut ja käytännön sovellutukset tapahdu täysin irrallaan siitä miten ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Väitänkin, että tällainen lisäisi entisestään ihmisten kohdistamaa pilkkaa ja huonoa käytöstä "rumia" ihmisiä kohtaan. He ajattelisivat, että he ovat ikään kuin sen ansainneet kun ovat tahallaan kieltäytyneet leikkauksista ja siten "saavat mitä ansaitsevatkin". Juuri tässä piilee länsimaisen valinnan vapauden tekopyhyys. Ihmiset saavat periaatteessa valita miten haluavat, mutta "vääristä" valinnoista yksilöä odottaa yhteisön rangaistus. Tällä ei ole mielestäni mitään tekemistä todellisen valinnan vapauden kanssa. Pikemminkin kyse on sen irvokkaasta larppaamisesta.

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Niin, kehoon kohdistuva tyytymättömyys on vain yksi osa sosiaalista kilpailua vertaisryhmässä. Kerrot itse kokemuksestasi kun sinut on pyritty teininä latistamaan kun toimit verrokkiryhmän kontekstin ulkopuolella, epäilemättä vaikkapa urheilu tai mopon virittely olisi ollut hyväksyttävää toimintaa?

Kehoon kohdistuvassa tyytymättömyydessä näkyy mielestäni mielenkiintoinen sukupuoliero - miehet pyrkivät pätemään fyysisillä suorituksilla, naiset puolestaan ehkä enemmän itsekurilla suhteessa kiusauksiin (ruokaan) ja kehoprojektiin (kuntoilu ym.). Toki näissäkään yhteyksissä ei passaa olla liian hyvä ettei joudu kateuden kohteeksi.

Mediassa käydään mielestäni myös kamppailua siitä, mikä on oikean kehon lisäksi oikeanlaista kuluttamista - katumaasturi vai Goan loma, kasvissyönti vai lihansyönti? Millä voi päteä vertaisryhmässä? Näin voi olla sopivasti tyytymätön itseensä ja altis kuluttamaan lisää.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Jukka, mielenkiintoista pohdintaasi, johon tässä kontekstissa vain lyhyesti.

Olen metatutkinut omaa mieltäni suhteessa minulle kerrottuun. Yksi ystävistäni ei koskaan unohda mainita, että on joko menossa 'salille' tai tulossa jumpasta. Huomaan, että ärsyynnyn.

Lienee tarkoitushakuista, että minua ärsytetään. Miksi hänen tapansa ärsyttää, on jo jo toisella tasolla. Joka tapauksessa, yritän olla huomioimatta hänen keinojaan saada minut kateelliseksi.

En käy kuntosaleilla. En edes uimassa. Sen sijaan kävelen koirani kanssa tai ilman koiraani. Kiipeän korkeille kukkuloilla, hengästyn. Nostelen kun muistan, puntteja. Nautin itse.

Itseensä tyytymätön voi olla niin mies kuin nainenkin. Paineita luodaan molemmille sukupuolille.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Tuosta kasvissyönnistä tuli mieleen kuinka eläinaktivistien keskustelufoorumit antavat usein aika masentavan kuvan ko. viiteryhmän elämästä. Tarkoitan ennen kaikkea sitä ilmapiiriä joka noissa piireissä usein vallitsee ja sitten heijastuu näiden ihmisten keskinäiseen keskusteluun. En siis puhu nyt ulkoisesta viestinnästä, siitä kuinka he puhuvat oman viiteryhmänsä ulkopuolelle vaan siitä kuinka he keskustelevat keskenään. On hämmentävää, miten julmia he voivat olla toisilleen vaikka samaan aikaan he ovat kokoontuneet vetämään yhtä köyttä eläinten oikeuksia parantaakseen.

Tietysti on aina heitä joilta hyvinkin tiukka vegaaninen ruokavalio onnistuu helposti. Kulinarismi ei ehkä ole muutenkaan koskaan kiinnostanut ja ruoka nähdään lähinnä polttoaineen tavoin. Tästä huolimatta moni tiukaksi vegaaniksi ryhtynyt kokee menettäneensä jotain. Tästä ei kuitenkaan usein ole soveliasta puhua, sillä näissä piireissä vegaaninen juusto parempaa kuin mikää muu – jos muuta väittää se pahoittaisi toisten mielen ja rikkoisi hegemonian. Tästä syystä ei kannata myöskään kertoa sitä jos joskus "retkahtaa" ja syökin juustoa vaikka muuten noudataisikin täysin vegaanista ruokavaliota. Sitä ei kannata kertoa, sillä siihen suhtaudutaan näissä piireissä aivan kuin ylipainoiseen joka on täysin sössinyt oman dieettinsä. Myötätuntoa ei tipu vaan eri tavoin muotoiltua syyllistämistä. Olipa retkahtanut juuston syönyt vegaani tai laihdutuskuurilla herkun syönyt lihava, hän on toiminut väärin joko puutteellisen tiedon tai luonteensa heikkouden vuoksi. Tuota heikkoutta ei sovi näyttää eläinaktivistipiireissäkään. On ainakin kyettävä näyttämään siltä, että noudattaa yhteisön normeja. Tietysti aina on heitä, jotka ovat "vain" lacto-ovo-vegetaristeja, mutta he ovatkin kastijärjestelmässä alempana ja tietävät sen itsekin. Hekin ylläpitävät tätä hierarkiaa ja toivovat jonain päivänä nousevan siinä ylivertaisten vegaanien luokkaan.

Tämä kun vielä yhdistetään siihen, että nämä ihmiset levittelevät hyvinkin raakoja teurastuskuvia eläimistä (aivan kuten monet kiihkoilevat uskonnolliset abortinvastustajatkin) ja ajatuksissaan pohtivat jatkuvasti eläinten suunnatonta kärsimystä, eipä ole ihme että seurauksena on pahoinvointia. Tietysti joidenkin harvojen ihmisten psyyke saattaa kestää jatkuvaa eläinten keskitysleirien ajattelua yhdessä tiukan ruokavalion noudattamisen kanssa, mutta uskon heitä olevan aika vähän. Varmaan tästä syystä moni jättäytyy noista kuvioista ennen pitkää pois. Ei siksi, etteivätkö he välitä eläinten hyvinvoinnista, vaan siksi että he voivat välittää myös eläimistä paremmin jos voivat itsekin hyvin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Palaan vielä itsen hyvinvointiin. Ei ole olemassa vain hyvinvoivaa tai pahoinvoivaa ihmistä. On monitasoista vointia, riippuen kulloisenkin elämäntilanteen tuomasta kestovaateesta.

Myös aatteen pyhän palon, vaikkapa vegaanisuuden, voidaan nähdä kunkin yksilön elämänkaaren vaiheen kokemuksena.

Olen lapsena joutunut näkemään eläinten surmaamisen ruuaksi. Ei minulla ole silloin ollut ymmärrystä, miksi näin toimitaan. Olen syönyt sitä ruokaa, jota perheellemme valmistettiin.

Vasta aikuisiällä olen tullut tietoiseksi, että liha ei ole välttämätön proteiinin lähde.

Kansamme on elänyt agraarikulttuurista lähemmäs nykyvuosiamme. Nyt sikoja, kanoja ja nautakarjaa kasvatetaan elinkeinona. Myös turkistarhauksesta on luotu elinkeino, jota valtiomme tukee.

Mutta, itseensä tyytyväisen ihmisen vähättelystä aikamme yli-ihmismuotin valmistamiseen.

Tatuoinnit ovat tulleet yksilöllisyyden korostajiksi muillekin kuin merimiehille. Nyt pyritään erottautumaan ihonalaisilla viesteillä, joiden pysyvyys on taattu.

Mistä se kertoo? Kenties tyytymättömyydestä tilanteeseensa, vai onko puhtaasti muoti-ilmiö. Kuitenkin lienee viesti tulla huomatuksi.

Toimituksen poiminnat