Ekinokokkihysteria ja ultramoderni eetos
Tänään Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen ekinokokista joka "uhkaa" lopettaa suomalaisten marjojen keräämisen. En pääse varsinaista juttua lukemaan (juttu on vain tilaajille enkä sellainen ole), mutta itse aihe on minulle entuudestaan tuttu. Otsikon ja ingressin perusteella juttu haiskahtaa samalta sensaatiomaiselta tyyliltä mitä iltapäivälehdet ovat tästä samasta aiheesta aiemminkin kirjoittaneet. Luonto esitetään kauhistuttavana paikkana, tällä kertaa siellä mahdollisesti lymyävän ekinokokin vuoksi. Metsät näyttäytyvät lähestulkoon käsittämättömän vaarallisina ekinokokkipesäkkeinä jotka suorastaan odottavat pahaa aavistamattoman ihmisen astumista ansaan. Tämä yliampuva luonnon vaarallisuus otetaan annettuna viimeistään siinä vaiheessa kun paukautetaan tiskiin sana "riski". Suomalainen ei halua ottaa riskiä. Suomalainen uskoo vakasti siihen, että elämän päätyttyä Tuonelan lautturi palkitsee eniten riskejä välttäneen Marianne-karkilla. Näin toki voi olla. Vaan sitä suomalainen ei mieti, millainen sitten on tuo karkin vuoksi eletty täydellisen riskitön elämä. Ehkä suomalaisen elämä alkaa vasta kuoleman jälkeen, kun riskienvälttelyn miinakenttä on vihdoin ohitettu. Tuonelassa voi vihdoin nauttia Marianne-karkistakin, kun riskeistä on vihdoinkin päästy eroon!
Ekinokokki on oman käsitykseni mukaan hyvin harvinainen. Tuota kyseistä loista ei siis esiinny luonnossa valtavasti edes Virossa. Tietääkseni virolaiset eivät ole lopettaneet marjojen syömistä keittämättä. On ensinnäkin hyvin epätodennäköistä, että syödyssä marjassa on ekinokokki. Tämän lisäksi jos näin sattuu olemaan, useimmiten ihmisen oma immuunijärjestelmä tuhoaa loisen. Tästä syystä ekinokokilla pelottelu on suorastaan noloa. Se ei jää kovin kauaksi siitä ajatuksesta, että voisimme lopettaa ulkona liikkumisen sillä perusteella että "riski" joutua onnettomuuteen näin lisääntyy. Tilastojen valossa myös koti on erittäin vaarallinen paikka. Pitäisikö kodissakin oleskelua tästä syystä välttää? Ei tietenkään, sillä (ultra)modernilla suomalaisella ei juuri muuta turvallista paikkaa maailmassa olekaan. Luonto on kauhistuttava, loiseliöitä pursuava vihamielinen paikka ja sitä varten on oltava jokin turvapaikka. Toisin sanoen kodin riskit suomalainen hyväksyy, mutta luonnon marjoihin liittyvä mitätön riski on taas jotain suorastaan kauhistuttavaa. Mitä tämä kertoo nykypäivän suomalaisten suhteesta luontoon?
Itse suorastaan toivon, että ekinokokki tulisi vihdoin Suomeen. Minua nimittäin tympäisevät Eviran asettamat eläimiä koskevat määräykset joilla käytännössä vain kiusataan koirien omistajia. Jos esimerkiksi suomalainen käy koiransa kanssa Tallinnassa koiranäyttelyssä, on koiralle tehtävä tehtävä ekinokokkihäätö. Eikä tuota häätöä voi tehdä itse, vaan sitä varten on käytävä eläinlääkärissä joka merkitsee häädön koiran passiin. Tämän voisi vielä jotenkin ymmärtää jos sillä oikeasti voitaisiin estää ekinokokin saapumista Suomeen. Sääntöjen mukaan koiralle pitää antaa toisessa EU-maassa (joissa ekinokokki jo on) matolääkitys (joka hävittää myös ekinokokin) 1-5 vrk ennen Suomeen saapumista. Periaatteessa koira voisi tuonkin jälkeen ekinokokin jostain mukaansa tempaista. Tämä on ehkä epätodennäköistä, mutta tässä kohtaa jostain syystä "riski" ei olekaan todellinen? Väitänkin, että tässäkin on kyse erityisesti symbolisesta kontrollista. Konkreettisen ennalta-ehkäisyn sijasta pidetään lähinnä yllä valheellista illuusiota turvallisuudesta ja kyvystä hallinnoida todellisuutta kirurgisen tarkasti. Olemme edes tekevinämme jotain niin tulee hyvä mieli ja turvallinen olo!
Tuossa piilee riskinvälttelyn ja erilaisten hysterioiden suurin vaara. Ne antavat mahdollisuuden ulottaa symbolista kontrollia niin pitkälle, että lopulta erilaiset ennalta-ehkäisevät toimet aiheuttavat enemmän haittaa kuin se riski mitä lähdettiin alunperin ehkäisemään. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei moderni nykyihminen näe tässä mitään ongelmaa. Haluamme jatkaa tällä tiellä, jotta voisimme selittää itsellemme luonnon olevan täysin hallinnassa. Jumaliin emme enää usko, mutta tuota rukousta tarvitsemme mielenrauhan säilyttääksemme. Emme kestä ajatusta siitä, ettemme voi täysin kontrolloida todellisuutta ja luontoa. Tätä vallanpitäjät voivat käyttää myös hyväksi omia tavoitteitaan ajaakseen. Elinkeinoelämälle voisi sopia paremmin kuin hyvin, että oikeus kerätä marjoja luonnosta olisi tulevaisuudessa ainoastaan niitä jatkojalostukseen käytävillä yrityksillä. Tämä tarkoittaisi tietysti sitä, että Suomi luopuisi jokamiehenoikeuksista. Globaalisti tarkasteltuna se on kummajainen, joten siitä voisimme luopua myös globaalin yhdenmukaisuuden nimissä. Suomalaisten tulee sulautua osaksi muita "moderneja" länsimaisia kulttuureja, eikä se onnistu jos pidämme itsepintaisesti kiinni "epämoderneista", alkuperäiskansoille tyypillisistä tottumuksista.
Tässä ekinokokkihysteria on oiva keino vaikutta suomalaisiin. Sitä rummuttamalla suomalaiset vähitellen luopuvat marjojen keräämisestä ja näkevät Suomen metsät entistä vihamielisimpinä paikkoina. Silloin ketään ei enää kiinnosta puolustaa jokamiehenoikeuksia. Elintarvikeyritykset saavat mitä haluavatkin – yksinoikeuden kerätä raaka-aineet, jotka sitten "turvallisesti" keitetään ettei tulisi "riskiä" saada ekinokokki. Samalla muita riskejä katsomme hyväksyen läpi sormien tämän tästä, sillä ne on paalutettu syvälle osaksi ultramodernia elämäntapaamme. Onneksi Tuonelan lautturi antaa silti Marianne-karkin!
Muuten hyvä, mutta vähän liian paksua on kirjoittaa: ”Itse suorastaan toivon, että ekinokokki tulisi vihdoin Suomeen.”
Ilmoita asiaton viesti
Eipä ole loppunut marjastus Virossakaan ekinokokin myötä. Kertoisitko mikä tuossa toiveessa on siis paksua? Norjassa ekinokokkia ei (vielä) ole, mutta Ruotsissa kyllä. Toivon tosiaan että se tulisi Suomeen, että loppuisi tuo aivan älytön kauhistelu (huomattaisiin ettei oikeastaan mikään ole muuttunut) sekä ulkomailla koirien kanssa käyvien suomalaisten kiusaaminen typerillä Eviran määräyksillä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo matolääkityspakko astui voimaan joskus toistakymmentä vuotta sitten. Sitä ennen pystyin aina tuomaan koiramme Kiinasta lomien aikana Suomeen ilman kovin suuria kommervenkkejä, normaali eläinlääkärin tarkastus lähtömaassa ja voimassa ollut rabies rokotus riitti.
Määräystä matolääkityspakosta ei kuitenkaan ollut julkistettu kovin tehokkaasti. Ainakaan Finnair ei asiasta huomauttanut, kun lippua ostin. Oli siis aikamoinen ongelma, kun kahta päivää ennen lentoa sain kuulla asiasta ja matolääkkeeksi kelpuutettiin vain sellainen valmiste, jonka vaikuttava aineosa oli ”prazikvanteelia”. No, ei sellaista prazikvanteelia siihen hätään löytynyt koko Shanghaista ja soittaessani Eviralle sieltä sanottiin, että jos matolääkitys ei ole kunnossa, niin koira viedään Helsingin lentokentältä viranomaisten toimesta lopetettavaksi. Karanteenimahdollisuutta ei tarjottu.
Yritin epätoivoisesti väärennellä dokumentteja y.m. y.m., mutta lukuisat puheluni Suomeen tuottivat sitten sellaisen tuloksen, että sain sovittua Eviran kanssa eläinlääkärin saapumisesta lentokentälle sunnuntaina jouluaaton aattona iltapäivällä antamaan tuon prazikvanteelilääkkeen ja allekirjoittamaan tullimiehille siitä todistuksen. Se onnistui myös käytännössä, vaikka puolisen tuntia tullin edessä Helsingissä odottelimmekin hiki otsalla tuleeko sitä eläinlääkäriä vai ei.
Ilmoita asiaton viesti
Yleisin tartuntatie on kuitenkin suoraan oman koiran turkista, mihin koira on levittänyt loisen munia nuolemalla itseään puhtaaksi takaa asti. Koira saa helposti tartunnan ulkomailta missä sitä esiintyy ketuissa ja myyrissä. Jos ei viitsi tai jaksa tai välitä antaa koiralleen matokuuria niin ei se loinen ensimmäisenä tartuta jotain syytöntä marjastajaa vaan koiran isäntää, emäntää tai perheen lapsia. Jonkun mielestä tämä on oikeudenmukaista. Mielestäni se on vain typerää.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki eivät vie koiriaan maaseudulle. Itse en esimerkiksi ole tehnyt niin Virossa käydessäni kertaakaan. Saa olla aika hyvä säkä, että koirani siis saisi ekinokokin Tallinnan tai Tarton keskustoista. Vai ovatko nuokin täynnä supikoiria ja kettuja? Epäilen.
Kuten tuossa jo edellä kerroin, Eviran omaa ohjeistusta seuraamalla ekinokokki voi siirtyä Suomeen. Häätö pitää antaa 1-5 vuorokautta ennen paluuta Suomeen, minkä jälkeen koira voi periaatteessa saada vielä ekinokokin uudelleen. Mikä varmaan edellyttäisi sitten koiran käyttämistä juurikin niissä maaseudun metsissä joissa tartuntavaara on todellinen. Epätodennäköistähän tuo on, mutta osoittanee sen kuinka Eviran säännös on enemmänkin muodollisuus. Ihan sama mikä on lopputulos, kunhan ollaan tekevinään jotain asialla. Mitäs kaikkea muutakin voitaisiin määrätä tällä perusteella?
Ilmoita asiaton viesti